
Maskin maalaaus
Kynäruiskulla on mahdollista antaa uutta ilmettä todella monenlaisille eri pinnoille. Kynäruiskumaalaukset saa tehtyä tyylikkäästi esimerkiksi kypärään ja harrastusvälineisiin.
Ruanispainting Kouvolassa on erikoistunut ennen kaikkea maalivahdin maskeihin, mutta muutkin kypärät ja pinnat onnistuvat.
Tsekkaa kuvia valmistuneista töistä


Moikka!
Olen Janne Ruonala, mies RuanisPaintingin takana ja joulukuussa 2020 ensimmäisen kynäruiskun ostanut ja maalaukset aloittanut maalarinalku Kouvolasta. Intohimonani on pienestä asti ollut jääkiekko ja erityisesti maalivahtien maskit. Pitkälle piti elämää varttua, että uskalsin tarttua haasteeseen. Ja sehän vei heti mennessään. Eritoten maskeissa kiehtoo maskin linjat ja se, miten niihin saa suunniteltua kuviot tyylikkäästi. Tällä hetkellä maalatuiden maskien lukumäärä huitelee jo 170 maskin tietämillä.
Tykkään myös suunnittelutyöstä ja on erittäin mukava kun saan asiakkaan toiveiden mukaiset kuvat sekä tekstit uppoamaan maskiin, unohtamatta kuitenkaan omaa tyyliäni. Toki opettelua on vielä paljon ja taitaa olla niin kauan kun näitä hommia teen. Aina tuntuu oppivan jotain uutta. Kutsunkin itsenäni usein leikkisästi julkaisuissani #airbrushrookie häshtägillä 😀 Toki maalailen muitakin kypäriä, mutta maskit ovat lähellä sydäntä.
Mielelläni maalaisin sinunkin maskisi, joten ota rohkeasti yhteyttä ja aloitetaan suunnittelemaan!
